Neljän P:n reissu: pesto, pasta, pizza ja pistaasi!
Torstai 10.8.2017
Lento Genovaan Munchenin kautta. Jatkolento oli Air Dolomitilla, kone oli tunnin myöhässä, joten puikoissa ollut rallikuski päästeli meneen täysillä, mentiin niin lujaa että selkä painautui istuinta vasten ja siivet tärisi ja väpätti moottorin huutauessa viimeisiään, samaan sattui sitten turbulenssia, joten "turvallisuuden takia" ei ollut mitään palvelua lennolla. Kyllä helpotti kun päästiin maahan hengissä. Kentältä otimme bussin kaupunkiin ja jäimme pois Piazza Ferrarilla. josta luulin että hotelliin on matkaa kilometrin verran, no oli ehkä kaksisataa metriä, joten hiukka eksyimme kun menimme ristyksien ohi ja kännyn googlemaps sekoili sekin. Lopulta hotelli löytyi, neljäön tähden Best Western City Plus Hotle, joka nyt meikäläisen mittapuun mukaan ei kolme tähteä enemmän olisi ansainnut, mutta olihan se siisti ja henkilökunta ystävällistä. Ainoa ääni joka kuului oli ilmastointilaitteesta, mutta ikkunan takaa nyt ei auennut muuta kuin kapea katukäytävä ja vastapäisen talon pyykkinaru.
 |
| Huone näköalalla :D |
 |
| Huoneemme ikkunasta, aina pimeä katu. |
 |
| Hotellimme. |
Illalla menimme syömään, etsimme ensin kehuttua Trattoria Maria, mutta ei löytynyt kuin kyltti. Nälkäisinä menimme sitten pizzeriaan ja se olikin oikein kiva kokemus. Pizzapohjat olivat valmiiksi paistetut, päälle läsättiin täyte ja uuniin, oli muhevat pohjat ja että olikin hyvää.
 |
| Pizza bianco peston kera. |
 |
| Ravintolavieras. Koirat pääsivät kaikkialle. |
 |
| Parkkeeraustyyliä, vaikka parkkipaikkoja riitti. |
 |
| Piazza Ferrari |
 |
| Vanhan kaupungin kujia roskineen ja graffiteineen. |
Perjantai 11.8.2017
Aamulla kohti Funicoloren lähtöasemaa, muutaman kerran matkalla eksyen. Katujen nimet on onnistuttu hienosti piilottamaan (lue: niitä ei ollut), joten jo muutman korttelin matka aiheutti tusinan sekaannusta. Lopulta asema löytyi ja liputkin saimme ostettua vaikka automaatti oli rikki. Juna nousi kolmisensataa metria rinnettä ylös, ylhäällä hulppeat näköalat, kiinni olevat ravintolat ja vesisade. Jonkun matkaa tallustelimme, mutta sitten päätimme palata alas. Sade oli loppunut ja suuntasimme kohti ostoskatuja ja satamaa, jossa lounas. Seuraavaksi akvaarioon ja sitten Porto Altoon. Takaisn hotellille löysimmekin eksymättä!
 |
| Etsimme Funicoloren asemaa. matkalla puistikko. |
 |
| Puistikossa joku raunio ja kaikkea muuta ihmeellistä kuten tämä puumaja. |
 |
| Maisemaa puistosta kaupungille. |
 |
| Funicolorella ylös ylös. |
 |
| Kukkulan huipulla. |
 |
| Funicolorella alas alas. |
 |
| Kohti ostoskatua. |
 |
| Lounasta satamassa. |
 |
| Basilikaa ruukuissa. |
 |
| Jano yllätti! |
 |
| Vastapuristettu appelsiinimehu on niin hyvää |
 |
| Koristeet on maalattu taloihin. |
 |
| Euroopan suurin akvaario. |
 |
| Satamaa. |
 |
| Kohti Porto Altoa. |
 |
| Jätskejä ei voinut syödä liikaa! |
 |
| Porto Altoa |
Paluu hotellille siistiytymään ja sitten illallisella Il Balgoneen, aivan ihanaa ruokaa, kastanjapastaa peston kanssa ja tee-se-itse tiramisua. Om nam nam.
 |
| Miten voikin olla niin hyvää! |
 |
| Tee-se-itse tiramisu, hauska idea! |
 |
| Hämyisiä kujia takaisin |
Lauantai 12.8.2017
Aamupalaa Palace Duccaton edustalla, sitten kiertoajelua Tipolino-junalla, joka onnistui kiertämään just ne samat kadut joilla oltiin kävelty kaksi päivää :D Muutamat jäätelöt sun muut välipalat ja hotellille.
 |
| Piazza Ferrari |
 |
| Aamupalaa aukiolla. |
 |
| No nyt löytyi oikea menopeli! |
 |
| Pakollinen turistijuna :D |
 |
| Joka ei näyttänyt meille mitään uutta.. Aika pieni on tuo Genovan keskusta. |
 |
| San Lorenzon katedraalin edustaa. |
 |
| Kolumbuksen muistomerkki. Hän lähti Genovasta etsimään Intiaa, päätyi Amerikkaan. Ei olla ainoot jotka on eksyneet. |
 |
| Just mun resepti! |
 |
| Jos söis vaihteeksi jädet... Oi tuo suolapistaasijäätelö! |
Seuraavaksi kohti Via XX Settembreä, uudella puollella olevaa leveämpää ostoskatua. Kävimme ruokakaupassa ja parissa kahvilassa, löytyi ensimmäinen konditoriakin! Illalla taas satamaan jossa illallinne, sitten drinkille ja hotellille. Ihana lämmin ilta :)
 |
| Via XX Settembrellä. |
 |
| Anne ihailee meloneja. |
 |
| Taas tuli jano. |
 |
| Ja heti perään vastaan tuli reissun ensimmäinen konditoria. |
 |
| Pakko maistaa siis. |
 |
| Lisää Via XX Settembreä. |
 |
| Illalinen satamassa kehuja saaneessa paikassa, joten tietty meidän huonoin ja kallein ruoka :( |
 |
| Satamaa illalla. |
 |
| Yövalaistus. |
 |
| Drinkit ennen hotellia. |
Sunnuntai 13.8.2017
Aamiainen hotellissa, kuudella eurolla kaikkea mikä oli tullut purkista, pussista tai pullosta, siis valmista. Sitten Lucia Morallon äiti Dede tuli hakemaan meidät autollaan ja esitti matkalla nähtävyyksiä. Ajoimme Nerviin rantakatua myöten, hyvin kaunista ja siistiä.
 |
| Hotelliaamiaisella. |
 |
| Odotellaan Dedeä. |
 |
| Mistä tunnistaa suomalaisen? No ainoo joka tuijottaa kännyään :D |
 |
| Joku muistomerkki jonka Dede halus välttämättä näyttää. |
 |
| Rantakatua matkalla Nerviin. |
 |
| Dede ja minä. |
 |
| Vanha kalastajakylä. Kaunis. |
Nervistä lähdimme kiemurtelemaan kapoista vuoristotietä ylös vuoren huipulle, vastaan tuli paikallisbussi, tiellä jolle just ja just henkilöauto mahtui. Toisella puolen pudotus ja toisella puolen kivimuuri, ja tien laidassa vielä rivi parkkeerattuja autoja, ei ihme että autot olivat kovin raapeutuneita.
 |
| Deden auto ottanut muutaman lähiotteen kivimuurien kanssa. |
Loppumatka pitikin kävellä sillä sunnuntaisin ei muut kuin asukkaat pääse huipulle asti. Upeat oli maisemat! Vihdoin perillä Lucian luona, hänellä on agilitykoulutuskeksus siellä huipulla, hattua pitää nostaa niille jotka sinne asti tulevat koulutukseen.
 |
| Loppumatka ylös kävellen, tässä vielä tasaista. |
 |
| Hulppeet maisemat. |
 |
| Lucian portti. |
Lucia esitteli koiriaan ja tarjosi meille oliivipuiden ja rosmariinipensaiden varjossa lounaaksi pestopastaa, focacciaa, panettonea ja espressot. Mielenkiintoista nähdä miten paikalliset asuu.
 |
| Oliivipuita ja rosmariinipensaita. Viihtyísin kyllä. |
 |
| Ja nää maisemat! |
|
 |
| Lounasta puiden katveessa. |
|
Lounaan jälkeen Anne kirjoitti kauppakirjat pennusta, jota olimme tulleet hakemaan, ja sitten Dede ja Lucia veivät meidät Genovan lentokentälle. Lento Suomeen sujui ongelmitta, pentu matkusti rauhallisesti eikä kukaan ollut kiinnostunut sen papereista sun muista :-o
 |
| Luigi ottaa rennosti :D |
|
 |
| Munchenissä taas. |
Huomioita:
- pääruokina ei missään broleria, vain kalaa, äyriäisiä ja kania, ei kasvisvaihtoehtoja.
- paljon koiria ja niille juomapaikkoja/juomakippoja, koirat osas käyttäytyä, eikä kakkoja ollut.
- suhteellisen vähän autoja, ilmaset parkit.
- englannilla ei pärjää.
- ei kännyjä ja pädejä ihmisillä kaupungilla ja ravintoloissa.
- ravintoloissa kiersi kerjäläisiä ja kaupustelijoita, mutta menivät heti pois kun sanoi että no.
- nuorilla naisilla shortsit ja kokohaalarimalli suosiossa.
- kahviloiden servetit kovaa VAHATTUA paperia.
- hintataso noin 30 % Suomen halvempi.
- talojen seinien koristeet näyttivät kipsikoristeilta, mutta ne oli maalattu seiniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti