sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Marrakech 15-20.5.2026

Perjantai 15.5.
Aamuvarhaisella kentälle. Koko kenttä oli sitten suljettu droonihavaintojen takia ja jouduimme odottamaan pari ylimääräistä tuntia. Koska lensimme businessluokassa, pääsimme nauttimaan loungeista sekä Helsingissä että Frankfurtissa. Perillä Marrakeshissa oli kova tungos ULOS, koska matkatavarat skannattiin kentältä pois lähtiessä. Iloinen taksikuski toi meidät riadimme Dar el Sultanin lähelle, josta riadin edustaja Rashid haki meidät perille. Hän keitti meille minttuteet ja meillä oli mukava iltahetki sateen ropistessa riadin vesialtaaseen. Huoneemme olivat oikein kivat, ovissa ei ollut lukkoja kun ”täällä on joku aina paikalla”.

  

 

 

 


 


 Lauantai 16.5.
Ihanan vastavalmistetun aamiaisen jälkeen lähdimme tutustumaan lähialueisiin. Heti muutaman mutkan päästä alkoivat kaupat, joita riittikin joka suuntaan ja kaikkea ihanaa ostettavaa riitti. Kadut olivat täpösen täynnä, turistien seassa rakennusmiehiä, aaseja, hevosia, ja hurjaa vauhtia ajavia mopoilijoita, jotka kuitenkin taitavasti väistelivät muuta liikennettä. Joimme päivälkahvit La Palmeran terassilla. Sitten saavuimme keskusaukioille Jemaa el-Fnaalle, käväisimme soukissa. Sitten takaisin majapaikalle ja illalla kävimme syömässä Enjoy Your Meal Veggie Loversissa hyvää ruokaa.

















  Sunnuntai 17.5.

Taksilla Yves Saint Laurent museoon ja Jardin Majorelle puutarhaan. Ihana puutarha, ihana sää. Kahvit puutarhan kahvilassa, sitten uuteen kaupunkiin, yritimme syömään, mutta liikaa ampiaisia, lopulta vaan pirtelöt ja sitten taksilla takaisin, söimme ravintola Kanarian kattoterassilla marokkolaista ruokaa. 



















 Maanantai 18.5.
Aamiaisen jälkeen jäin ottamaan aurinkoa ja Elli lähti hakemaan itselleen flunssalääkettä. Tosi kuuma päivä tulossa. Lähtö kamelisafarille Agafayn aavikolle oli 16.30, matkalla tapaamispaikkaan söimme La Palmerassa, ihana marokkolainen pizza.
 Matkalla ensin arganöljyesittelyyn, sitten kamelisafarille  ja lopuksi syömään ja tuliesitykseen Marokon yössä. Takaisin puolenyön maissa, matkalla smoothiet. Ostimme vanhukselta pikkuleipiä kotikadulta.

  

 

   

 



  
 
 
 
   






Tiistai 19.5.
Tosi kuuma päivä! Aamulla taas pikkuostoksia, sitten shuttlella ANIMA Secret Gardeniin, siellä lounas. Kiertelyä ja sitten takaisin keskustaan, kylmät juotavat ja kohti kasvisravintola La Famillea, joka olikin vaikea löytää. Illaksi takaisin riadiin pakkaamaan. Ostoksemme oli tuotu majapaikkaan.

 

  

 

 














 
  
 
 

Keskiviikko 20.5.
Taksilla kentälle ja lento Suomeen. Marrakeshin kentällä väljää ja myymälöissä tosi kallista. Frankfurtissa pientä terminaalisekoilua, ja kauheat ruuhkat, jotka varmaan olisimme voineet välttää jos emme olisi vahingossa vaihtaneet terminaalia.. Helsingissä väsyneinä, mutta onnellisina. 







 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti