keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Lissabon 7.-10.5.2016


Noora on käynyt Lissabonissa aikaisemminkin, joten kun oli oma opas niin sinnepä kävi tiemme tällä kertaa. Ja täytyy tunnustaa että kyllä Nooralla toimii suuntavaisto! Olin monta kertaa aivan sekaisin missä ollaan, mutta hän vaan porhalsi menemään ja yks kaks eteen tuli tuttu katu, tori, rakennus. Noora <3

Lauantai 7.5.
Lento Helsingistä lähti aamuvarhaisella klo 4.45. Pikkuisen sydämentykytystä aiheutti Nooran passin katoaminen turvatarkastuksen syövereihin, mutta onneksi se löytyi. Ja eikun matkaan. Lento kesti 4,5 tuntia. Lissabonin lentokentän metroasemalta ostimme matkaliput (joilla 1,40 per reissu) ja sitten metrolla Rossion asemalla, josta muutaman mutkan kautta (samperin Google Map ja metron monet uloskäynnit...) vesisateessa hotelliimme Lis. Joka oli lähes vastapäätä metroa... No tähän loppui minun opastukset ;)
Hotel Lis
Vettä satoi niin että kastuimme litimäriksi sateenvarjoista huolimatta, kengät vaan lotisivat vettä. Siispä kahveille sisätiloihin ja tietty piti maistaa matkan ensimmäiset Pastel de Natat. Kolme nataa, yksi empanada ja kaksi cappuccinoa yhteensä 8 euroa antoivat esimakua Lissabonin edullisista hinnoista.
Pastei de nata
Seuraavaksi ylös Elevator de Santa Justalla. Sieltä käytävää pitkin shoppailemaan Bairro Altoon, ja tulipa silmäiltyä pari komeaa kirkkoa matkan varrella.
Jonoa Elevatoriin
Elevator de Santa Justa
Käytävä hissiltä Bairro Altoon
Hieno kirkko Bairro Altossa
Palasimme hotellille, josta saimme vihdoin huoneemme ja pääsimme kuivattamaan vaatteita. Siinäpä sitten suli hotellin hiustenkuivaajakin... Illallisella jonnekin lähiravintolaan, jossa meitä huijattiin kyllä, sillä lasku oli 55 euroa kuivuneesta ruotoisesta kalasta keitetyn perunan kanssa, Nooralla oli vetelää mautonta "risottoa". Viini oli 10 euroa pikkupullo jne.
Näyttää hyvälle, valitettavasti ulkonäkö petti
Paluumatkalla sitten taas cappuccinot ja pastel de natat Rua da Pratalla, jonka jälkeen ex tempore-kierros ratikalla numero 28, kun sinne sattui illalla mahtumaan, ko linja on päivisin tupaten täysi "turistikierrosratikka".
Turhankin tuttu näky lauantaina..
RIP hiustenkuivain
Sunnuntai 8.5. (Äitienpäivä)
Pikkuisten 15 tunnin yöunien jälkeen ulkona paistava aurinko suorastaan houkutteli seikkailemaan.
Hotellihuoneemme ikkunasta
Lähitorille oli pystytetty ruokatori, ja kokeilimme toriaamiaista.  Ei olisi pitänyt, hinnat oli pilvissä ja maku kehno, leipä oli vanhaa ja "vastapuristettu tuoremehu" lähinnä murskattua jäätä. Suosittu annos näytti olevan halkaistu litteä leipä, jonka väliin oli tungettu määrättömästi kuivattua kinkkua ja/tai sulatejuustoa, ei mitään kastiketta, voita tms.
 
Tämän jälkeen kiipesimme ylös San Jorgen linnakukkulalle. Kiertelimme linnaa ympäröivää vanhaa kaupunkia, joimme ulkoterassilla päiväkahvit. Ja sitten sisälle linnaan, upeat maisemat, kunnon merituuli.

Äitienpäiväkukkaset!
Linnasta kaupungille oli hienot maisemat
 
Ukkospilvet ja kova tuuli, mutta ei onneksi osunut kohdalle.
 
 
 

Osallistuimme parille opastetulle kierrokselle, arkeologia ja camera obscura, kumpikin ilmaisia. Linnasta kävelimme Bairro Altoon, matkalla osuimme ihmettelemään juhlakulkuetta, jossa kannettiin neitsyttä ja puhallettiin torviin sun muuta, kansaa oli katujen varsilla satoja ellei tuhansia, me tyhmät turistit tietty tungettiin kadulle, mutta poliisit ei ihme kyllä yhtään välittäneet siitä.  

Halusin kokeilla kanaa, joten menimme syömään kuivaa, mutta silti osaksi raakaa kanaa, eipä kehumista tässäkään paikassa, vaikka lasku olikin vain puolet edellisestä.

Kiertelimme pimenevässä illassa ja osuimme näköalaterassille, jossa joimme parit drinkit ja katselimme kaupungin valoja allamme. Sitten tosi hieno "ratikkamatka" eli jyrkkää katua ylös ja alas ajoi ratikat, siis matkan pituus ehkä 200 m :-D Mutta toki se piti kokeilla, hintaan 1,40 euroa.
Maailman lyhyin ratikkareitti

Maanantai 9.5.
Aamulla taas sateista, mutta lähdimme reippaasti kohti rantaa, matkalla aamiaiseksi batonkia ja cappuccinoa lähileipomossa.
Siinä meidän batonki odottaa
Vesisateessa kohti rantaa
Varsinainen brunchimme oli "Time Out Marketissa" Cais de Sodressa. Hyvin mielenkiintoinen paikka, ensin oli kauppahalli ja sen takana valtava ravintolakompleksi, jossa eri ravintolat kiersivät seinustoja ja keskellä hallia oli pitkät pöydät ruokailua varten. Jokainen voi hakea syötävänsä eri ravintoloista ja nauttia ne sitten yhdessä. Ravintolat olivat oppaan mukaan huippukokkien pitämiä, mutta en nyt menis kehumaan niitä annoksia, joita me maistelimme. Minun "Vege Hot Dog" oli muovipussisämpylä, joka oli täytetty porkkana- ja kaaliraasteella ja tulitikkumaisella kuivaksi friteeratulla perunalla. Kuiva kuin mikä, kun en huolinut sinappia ja ketsuppia väliin! Friteeratut turskapullat oli suorastaan pahoja. No onneksi viini oli juotavaa ;) Mutta uskon että herkullista ruokaakin olisi löytänyt jos olisi tiennyt mistä kysyä eikä ollut niin ruokarajoitteinen kuin minä olen. Portugali on lihansyöjien luvattu maa.

 
Lihansyöjälle
Kasvisruokailijalle..
Seuraavaksi ratikalla Belemiin. Kasvitieteellinen puutarha oli auki ja kun aurinkokin paistoi, niin aloitimme sieltä.
 
Sataa ropsautti sielläkin
Sen jälkeen alkoikin jo kahvihammasta kolottaa, joten suuntasimme viereiseen maailmankuuluun "Pasteis de Belem" leipomokahvilaan, josta Portugalin nimikkoleivonnainen on saanut alkunsa ja josta niitä saa aitoina ja alkuperäisinä, muut ovat kopioita. Ruuhka ulottui jalkakäytävälle asti, onneksi se koostui  asiakkaista, jotka ostivat torttuja mukaansa, ja sisällä oli hyvin tilaa, sillä sinne mahtui muutama sata asiakasta istumaan. Siellä voi myös seurata kun torttuja tehdään. Otimme muutaman tortun ja cappuccinot, ja taas seurasi yllätys, lasku oli n. 8 euroa koko satsista. Paikan maineen ja suosion tuntien voi kyllä todeta ettei ainakaan ahneus ole siellä vallalla. Kahvilasta jatkoimme katselemaan Belemin nähtävyydet ulkoapäin, sillä koska oli maanantai, ei sisälle päässyt.
 
Pasteis de Belemin leipomo
Löytöretkien muistomerkki oli valtava
Torre de Belem nousi merestä
Mosteiro dos Jeronimos täytti muutaman korttelin
Belemistä takaisin ratikalla Cais de Sodreen ja sitten vähän shoppailua, kengät ja laukut olivat todella edullisia. Pikaisen hotellikäynnin jälkeen illaliselle Bairro Altoon, ihanaan kiviuunipizzeriaan, ja sitten vielä maistelimme sangriaa kotimatkalla ravintola Limoncellon toisessa kerroksessa.
Kaveri halus tämän kuvan ravintolan Facebook sivulle

Tiistai 10.5.
Aamulla ensin rannalle ja Design Museoon, toki nopsat kahvit matkalla pikkukauppilassa, jonka runsasta tarjotaa ihmettelimme. Miten niin pieneen tilaan olikin saatu mahtumaan vaikka mitä!
Design Museossa bongasimme Aaltoa, Saarista ja pallotuolin. Sitten olikin jo aika suunnistaa lounaalle, Nooran ystävien suosittelemaan ravintola Sacramentoon Bairro Altossa.  Ja voi hyvänen aika, mikä ruoan runsaus ja tuoreus! Olimme ällikällä lyötyjä, tähän asti kun oli näkynyt lähinnä niitä munakasrullia ja kalaa. Hintaan 14 euroa per henki kuului lisäksi kaikki ruokajuomat, oli viiniä, sangrioita, virvoitusjuomia, kahvit... Voitte uskoa että siellä vierähti hetki jos toinenkin. Valitettavasti kuvissa pöydät vielä kesken kattauksen, sillä olimme niin ajoissa ettei kaikkea oltu vielä tuotu esille.
 
 

Seuraava kohteemme olikin sitten köysirata ja Vasco da Gama-kauppakeskus.
Oceania-merikeskus-akvaario
 
Uutta Lissabonia
Vasco da Gama Shopping Centre
Järjettömän ruuhkaisella metrolla takaisin Rossioon, pakkaamista ja takaisin metron ruuhkaan ja lentokentälle.
"Kotikatumme" Rua dos Douradores 
 
 
 
Näkemiin Lissabon! Oli kiva tavata!
Duty free-ostosten ja pikavälipalan jälkeen lento kotiin täpötäydellä ja varsin ahtaalla koneella. Matka oli mukava irtiotto arjesta  ja matkaseura ihan parasta, kiitos Nooralle kärsivällisyydestä ;-)

HUOMIOITA:
  • Jalankulkuvalot oli söpön matalalla, n 1,5 metrin korkeudella. 

  • Ravintoloissa pöytään kannetaan aina leipää, juustoa, oliiveja yms ja jos niihin koskee tulee laskuun lisää pari euroa per ruokailija. Tuntui todella omituiselle, sillä jos kukaan ei niitä syö, niin samat vadit reissaa useassa pöydässä päivän mittaan.  Yök.
Talo tarjoaa?  Ei suinkaan vaan jos otat, niin maksat. 
  •  Metrossa selviä ongelmia. Aikataulut ei pitäneet, tuloaikaa muuteltiin ylös ja alas, vuorovälit ruuhka-aikaan liian hitaat, junissa normaalisti (aina?) vain kolme vaunua sadoille matkustajille, joten sisääntunku oli melkoinen, ovea vasten useampi oli puserruksissa, ei toimis meillä tommonen.
  • Taloista näkyy että Lissabon on ollut varsin vauras kaupunki, on upeaa koristelua, mosaiikkilaattaa, takorautakaiteita.  Mutta nyt kaikki on suurelta osin rapautunutta ja kulahtanutta. Keskellä kaupunkiakin on tyhjiä taloröttelöitä rikkonaisine ikkunoineen. Siellä täällä sitten joku kunnostettu talo.
Maisema hotellihuoneemme ikkunasta

  •  Pääsymaksut tosi edullisia, joko ilmaista tai jokunen euron kolikko. Köysirata oli kallein maksullinen kohde.

  • Ihmisten perustarpeet tiedostetaan,  vessoja riittää joka paikassa, ovat siistejä ja maksuttomia.
  • Ranskalaiset perunat on pyöreitä kovia chipsejä. Vähän joka ruokaan lisätään kananmuna. Munakkaita saa vaikka ja mitä, mutta esim paistettua kanaa ei kyllä löydy kuin sinnikkäällä etsimisella, eikä sekään olisi kannattanut. Kaipa kaikki kanat tarvitaan munimaan... Kasvisvaihtoehtoja saattoi löytyä listalta yksi tai kaksi, mutta ravintolasta niitä ei sitten saanutkaan.  Ja ärsytti kun kaikissa ravintoloissa Baixan aluella oli kuvalliset ruokalistat, tuli sellanen pikaruokalavaikutelma.
 

  •  Alkoholia nyt sai joka kadun kulmasta kuin jäätelökioskista 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti